Petri Kuusisto Ateenan SO-kisoihin
9.11.2010
Petri Kuusisto Ateenan SO-kisoihin Lahden Judoseuran sovelletun judon judoka Petri Kuusisto on valittu Ateenassa ensi kesänä pidettäviin Special Olympic´s maailmankisoihin. Tämä on Petrille toinen edustustehtävä SO-kisoissa. Vuionna 2007 hän otteli Shanghaissa Kiinassa ja sijoittui alle 60-kiloisten sarjassa neljänneksi. 5.-7. marraskuuta Petri otteli kultaa Hollannin Baarlossa pidetyssä Euroopan judoliiton toisessa kehitysvammaisten kisassa ja osoitti, että Ateenassakin voisi olla mahdollisuuksia mitaleille. Ateenan kisat pidetään 20.6.-4.7. 2011. Neljä ensimmäistä päivää kuluu isäntäkaupungissa tutustumassa kreikkalaiseen elämäntapaan ja kulttuuriin. Suomalaisten isäntäkaupunkina toimii Kreetan Iraklion. Varsinaiset kisat alkavat 25.kesäkuuta. Suorituspaikat ovat pääosin vuoden 2004 olympialaisten ja paralympialaisten kilpailupaikkoja. Kisoista odotetaan Shanghain kisojen tapaan vuoden suurinta urheilutapahtumaa maailmassa. Shanghaissa urheilijoita oli yli 7 000 eri puolilta maailmaa. Suomen judojoukkue koostuu kuudesta naisurheilijasta ja seitsemästä miesurheilijasta. Kuva: Hollannissa alle 66-kiloisten kultaa voittanut Petri pääsi poseeraamaan huippujudoka Edith Boschin kuvan kanssa. |