Manne Isoranta valittiin vuoden valmentajaksi!
18.1.2012
Lahden Judoseuran Manne Isoranta valittiin vuoden 2011 valmentajaksi. Suomen Judoliitto julkisti valinnat Urheilugaalassa. Isoranta on toiminut vuosien ajan Lahden Judoseurassa valmentajana ja hänen henkilökohtaisiin valmennettaviinsa kuuluu Hollolan Holjutain Johanna Ylinen. Judoliiton perusteet Mannen valinnasta olivat seuraavat: ''Manne Isoranta on oivallinen valinta vuoden 2011 valmentajaksi. Manne on henkilökohtainen valmentaja Lontoon olympialaisiin tähtäävälle Johanna Yliselle, joka otti ensimmäisenä suomalaisena sarjavoiton World Cupissa Minskissä. Manne kouluttaa itseään jatkuvasti pitäen valmentajan ammattitaitonsa ajan tasalla. Manne on valmis jakamaan tietojaan ja osaamistaan mielellään valmentajakollegoilleen. Hän opastaa asiantuntevasti kehittelemiään harjoitusmenetelmiä niin judovalmentajille kuin muillekin sekä haastaa kilpailevat judokat testaamaan omia rajojaan ollen itse esimerkkinä.''
Urheilugaalassa vuoden naisjudokaksi valittiin Jaana Sundberg, vuoden miesjudokaksi Valtteri Jokinen ja vuoden nuoreksi judokaksi Anni Ikälä. Kaikki kolme asuvat ja harjoittelevat myös Lahdessa. |