Satu Lehikoiselle pronssia Ruotsin Eurooppa Cupista!

4.11.2013

Satu Lehikoinen nappasi ensimmäisen mitalisijoituksensa Lahden väreissä 26.10. Ruotsissa. Boråsissa käydyssä aikuisten Eurooppa Cup osakilpailussa Lehikoinen pääsi ensimmäisen kierroksen vapaalla ja voitti toisella kierroksella turnauksen ykkössijoitetun Sveitsin Evelyne Tschoppin. Semifinaalissa tuli kuitenkin tappio Saksan Amelie Stollille, mutta mitalisijoitus varmistui Lehikoisen kaataessa toisen Sveitsiläisen Emilie Amaronin pronssiottelussa.

Joensuusta Lahteen asettunut Lehikoinen vaihtoi tänä syksynä Lahden Judoseuraan. Aiemmin urallaan Lehikoinen on saavuttanut mm. kaksi Suomen- ja Pohjoismaiden mestaruutta sekä sijoittunut viisi kertaa mitaleille naisten Eurooppa Cup kiertueella. Lehikoinen edusti myös Suomea judon MM-kilpailuissa Brasiliassa elokuussa 2013 ja kuuluu Suomen I maajoukkue ryhmään.