Sanna Pyykösestä seuran uusi puheenjohtaja
16.6.2014
Sanna Pyykönen on valittu Lahden Judoseuran uudeksi puheenjohtajaksi ja hallituksen jäseneksi. Sannan valinta tehtiin seuran ylimääräisessä kokouksessa sunnuntaina 15. kesäkuuta 2014.
Tatu ilmoitti jättävänsä puheenjohtajan tehtävät ja paikkansa seuran hallituksessa ja keskittyvänsä perhe-elämään ja päättämään opintonsa. Judoa Tatu ei kuitenkaan jätä, vaan hyvänä kilpailijana ja seurajohtajana tunnettu mies nähdään kyllä niin tatamilla kuin sen laidallakin. Kiitokset Tatulle pitkästä puheenjohtajuudesta ja työstä seuran kehittämiseksi. Tatun aikana erityisesti seuran talous on vakiintunut ja kehittynyt ammatillisemman hoitamisen suuntaan. Tarkan, mutta oikeudenmukaisen euron Tatun johtama seura on pystynyt viime vuosina tukemaan myös kovia ja menestyneitä kilpailijoita matkalla kohti maailman tai kotimaan huippua. |