Hurraa Katri, hurraa Satu, hyvä Lahti ja Orimattila
20.9.2014
Bra Emma, du måste göra nånting! Heja Sverige! No okei, Pesosen Jorma se vaan kannusti Ruotsin Emma Barkelingiä, joka hienosti taistellen voitti alle 63-kiloisten sarjan Tampereella lauantaina alkaneessa Euroopan cupin kilpailussa. Annetaan se Jormalle anteeksi, sillä hänen kannustuksensa kohdistui tasapuolisesti, kaikkiin naisjudokoihin ja ylsi hieman katsomon puolellekin. Tampereellehan lähdettiin bussilla varhain lauantaiaamuna orimattilalaisten (oli joukossa muutamia Hollolastakin) kanssa kannustamaan omia kilpailijoita, joilla heilläkin kisat sujuivat aika hienosti. Katri otteli itsensä hopealle, Satu jäi hyvistä yrityksistä huolimatta ilman mitalia ja Orimattilan Sami Perälä kuittasi pronssia, voitettuaan seuran jäsenten välisessä tiukassa kamppailussa Luukas Sahan. Matka Tampereelle sujui mukavissa merkeissä varsinkin kun orimattilalaiset lupautuivat tarjoilemaan aamupalan bussissa. Siinä sämpylää mutustellen ja kahveeta ryystäen matka joutui sukkelaan ja päälle vielä banaani ja pillimehu niin jopa jaksettiin kannustaa. Tulevia kisakannustusmatkoja ajatellen mölyä pitää saada lisää ja sitä pitäisi riittää aina alkuotteluista finaaleihin asti riippumatta siitä, onko tatamilla suomalaisia vai ulkomaalaisia. Judokan kuuluu kannustaa toista judoka. Näin tehdään Suomessakin tasokkaista judokisoista kunnon karnevaali, jota kelpaa tulla tunnustelemaan kauempaakin. Lahtelais-orimattilalainen kannustusjoukko sai ansaittua kehua siitä, että paikalle tultiin isolla joukolla. Porukan sisällä kisafiilistä loivat taiteelliset judottaret maalaamalla halukkaiden poskiin ja otsaan siniristilippuja. Eipä jäänyt epäselväksi kenen joukoissa ollaan. |