Kilpajudon opein kiinni judon perusasioihin

1.11.2015

Nuoriso antoi mallia koshi guruman käsivedosta. Kokonaisuudessaan hieno heitto. Uke oli myös erinomainen.
Nuoriso antoi mallia koshi guruman käsivedosta. Kokonaisuudessaan hieno heitto. Uke oli myös erinomainen.


Lahden Judoseuran alueleiriläiset saivat taas kerran nauttia sodankyläläistä judo-osaamista, kun Esa "Katrin isä" Kakko toimi päävetäjänä viikonlopun leirillä Kamppailuareenalla. Oivallista oppia saivat niin juniorit kuin aikuisetkin valkeasta mustaan vyöhön.

Esan opeilla käytiin pakollisten ukemien ja taisabakien ohella mm. sasae tsurikomi ashin saloja pala palalta niin, että kaiken tekemisen pohjana oli kilpajudo. Esa vertaa judoa formula ykkösiin siten, että kun formuloissa painetaan täysillä ja tekniikan huipulla, saadaan hyödyllistä tietoa tavallisen kansan autojen kehitykseen. Näin käy judossakin. Kilpajudon kovissa otteluissa hiotut niksit levittäytyvät osaavien ohjaajien välityksellä lukuisille kotisaleille niin tulevien kisailijoiden kuin harrastajienkin opeteltaviksi.

Lauantaina keskityttiin oikeaoppiseen liikkumiseen ja ukemeihin. Niiden jälkeen siirryttiin hiomaan sasain jalkatekniikkaa ja rytmiä. Pikkuhiljaa mukaan otettiin käsien oikeaoppinen käyttö sekä vartalon ja pään liike. Niiden yhteensovittamisesta sitten saatiin valmis heitto aikaiseksi.

Leiriläiset selvittivät uuden tekniikan oppimisen yllättävän vaivattomasti, koska hyvän opetuksen ohella kukin keskittyi ja paneutui omaan tekemiseensä. Onnistuneen päivän kruunasi ilouutinen Malagasta, kun Katri Kakko voitti sarjansa Eurooppa cupin kisassa.

Sunnuntaina harjoittelu sai uusia piirteitä, kun ukea hämättiin osotolla, mutta suorituspisteet hankittiin sasailla. Täytyihän se sasai vielä opetella torjumaan astumalla pysäyttävän jalan yli. Eihän se Esan opetuksessa kuitenkaan johtanut muuhun kuin siihen, että sasain mahdollisuutensa menettäneelle kaverille avautui paikka koshi gurumaan.

Siinä sitä nähtiin, että kun oppii yhden tekniikan, joku oppii torjumaan yrityksen. Judo kuitenkin elää koko ajan ja menetetty tilaisuus voi avata uusia mahdollisuuksia, kunnes  joku tekee ne taas tyhjiksi. Judo elää, elä sen mukana.

Leirivideoita Facebookissa.