Sovelletun SM-kisoista kultaa ja hopeaa

21.5.2017

Lahden pojat palkintopallilla.
Lahden pojat palkintopallilla.

Jaakko Mäenpää ja Lauri Vassi loistivat Lahden Judoseuran sovelletun judokoista kirkkaimmin sunnuntaina sovelletun SM-kisoissa Turussa. Jaakko taisteli alle 81-kiloisten newazassa kultaa ja Lauri saman sarjan hopealle.

Sekä Jaakon että Laurin pystytekniikoita hiottiin kotisalilla ennen Turun reissua, mutta kisapaikalla päätettiin tehdä viiden ottelijan newazaryhmä, jossa Jaakon ja Laurin ohella ottelivat Lahden Petri Kuusisto, Mikkelin Tuomas Venäläinen ja Kuopion Jani Honkanen.

Mattokisa oli kilpajudonsa alkumetreillä oleville Jaakolle ja Laurille hyvä tie totutella kilpajudon vaatimuksiin. Pienen haparoinnin jälkeen juoni alkoi selkeytyä ja ottelu toisensa jälkeen kääntyi molempien eduksi.

Viimeisessä ottelussaan Jaakko ja Lauri kohtasivat ratkomaan mitaliensa värin. Jaakko onnistui saamaan sidonnan, joka piti Laurin osaekomissa täyden ajan ja otteen tiukkuus tyydytti myös valmentajia.

Mikkelin Tuomas Venäläinen sijoittui kolmanneksi. Petri Kuusisto oli neljäs voitollaan Jani Honkasesta.