Esteet eivät pysäyttäneet judokoita
24.5.2017
Lahden Judoseuran harjoittelukauden päättäjäisissä oli monenlaisia esteitä, mutta judokathan tietävät, että esteet on tehty voitettaviksi. Hennalan lakkautetun kasarmin esteradalla esteet olivat keskiviikkona tavallista hankalampia, mutta nekin selvitettiin taidolla, kunnolla ja hyvällä yhteishengellä. Kauden päättäjäisissä olivat aikuisten peruskurssi, sovelletun ryhmäläiset, nuorten ryhmäläiset ja lasten jatkojunnujen ryhmä. Aurinkoisessa säässä vietiin esterata läpi Manne Isorannan ja Satu Lehikoisen johdolla. Sovelletun judon ryhmästä hyvin esteitä ylittänyt Toni Leppänen haastoi Mannen ja Veeti Knuutinen Peltosen Arin. Manne vei voiton, kun Toni rypäsi yhdellä esteellä saaden käteensä lievän ruhjeen. Veeti kuritti Aria hoitelemalla muutaman esteen viekkaasti ulkokautta kiertämällä. Reilua kisaa kuitenkin. Moni nuori paljasti esteradalla piileviä taitojaan, joista voi tatamillakin olla monenlaista hyötyä. Valmentajien mietittäväksi jääkin, miten nuo ominaisuudet lypsetään judoliikunnan hyödyksi. Illan kohokohtia olivat grillimakkaroiden mussutus ja eri harjoitteluryhmien kehittyneimpien ja innokkaimpien treenaajien palkitseminen . Aikuisten peruskurssin tunnustus meni Anna Liuksialalle, nuorten ryhmän kirkkaimmaksi tähdeksi nostettiin Ella Lavikainen, lasten jatkojunnujen kunkku oli Roope Isoranta ja sovelletun judon valopilkuksi valittiin Veeti Knuutinen. |